Konsernin liikevaihdon ennustetaan olevan vuonna 2023 34–38 miljoonaan euroa ja käyttökate 8–11 prosenttia liikevaihdosta.
Konsernin liikevaihdon kehityksen arvioiminen nykyisessä, edelleen jatkuvassa epävarmassa maailmantalouden tilanteessa on haasteellista. Konsernin tavoitteena on jatkaa kasvuhakuista strategiaa ja laajentaa liiketoimintaa kasvattamalla omaa markkinaosuuttaan hydraulisylinterimarkkinoilla sekä lanseeraamalla uusia digitaalisia, energiatehokkaita ja älykkyyttä tarjoavia tuotteita ja palveluita markkinoille. Seuraavien vuosien aikana kasvun odotetaan nopeutuvan merkittävästi uuden tuotantolaitoksen tarjoaman lisäkapasiteetin ja edellä mainittujen digitaalisten tuotteiden ja palveluiden markkinoille tuomisen seurauksena. Konsernin tavoite vuodelle 2027 on yli 70 miljoonan euron liikevaihto, digitaalisten tuotteiden ja palveluiden osuus liikevaihdosta yli 30 prosenttia ja käyttökate vähintään 16 prosenttia liikevaihdosta.
Tuotekehityksen ja digitaalisten ratkaisujen kaupallistamisen panostuksia jatketaan alkaneella tilikaudella. Uuden tuotantolaitoksen ja sinne tehtyjen kone- ja laiteinvestointien myötä liikevaihdon kasvun ennustetaan jatkuvan tulevina vuosina. Samoin tuottavuuden ja kilpailukyvyn paranemisen odotetaan paranevan uusien tehtyjen ja suunnitelmissa olevien investointien myötä.
norrhydro(@)norrhydro.com
Tavaran vastaanotto: +358 40 618 4054
Norrhydro Group Oyj
Päätoimipiste & tuotanto
Ratavartijankatu 2
96100 Rovaniemi, Suomi
Tuotekehitys
Raspinkatu 4
FI-33840 Tampere, Suomi
Insinööritoimisto
Microkatu 1
FI-70210 Kuopio, Suomi